Olipa kerran eräs pikkuinen tyttö, joka oli hyvin, hyvin yksinäinen. Eräänä päivänä hän päätti lähteä kulkemaan pitkin poikin kotimaassaan. Tyttönen otti mukaansa muutamia hätäisesti tehtyjä voileipiä. Äitikin oli oli lähtenyt naapuriin lypsämään lehmiä. Isä oli jo aikaisemmin aamulla mennyt metsätöihin, joten tyttö oli aivan yksin kotona. Pian äiti tulisi kotiin, joten oli kiiruhdettava. Kirje oli edellisenä iltana kirjoitettu valmiiksi.
Tyttö aukaisi pirtin oven ja kepein askelin kulki pitkin pellon piennarta kunnes saapui suurelle kylätielle. Siellä hän nosti varovasti peukalon pystyyn. Tämän hän oli kuullut koulussa. Toiset tytöt olivat kertoneet miten he liftaamalla kulkivat edestakaisin.
Autoja tuli mutta ajoivat ohi. Tyttö oli jo luopumaisillaan, kun eräs auto pysähtyi. Sydän pompahti kurkkuun, autossa istui tummatukkainen nuorukainen joka hymyili. Kysyi sitten minne neidillä on matka. Tyttö oli hämillään, voiko se olla totta, pääsenkö tosiaan tuon enkelimäisen pojan seuraan. Vähän aikaa tyttö seisoi paikoillaan, sitten kuin tuulenpuuska syöksyi kuljettajan viereen. Katsoi kuljettajan vihertäviin silmiin ja oli tyytyväinen, kauniit silmät hän ajatteli. Poikakin oli hieman hämillään eikä voinut irrottaa katsettaan tytöstä. Siinä he istuivat ties kuinka kauan toisiaan tuijotellen. Heidän taakseen kerääntyi autojono. Poika havahtui, kun takana oleva auto tööttäsi töööt. Niin heidän yhteinen taipaleensa alkoi.
Oli ajettu kymmeniä kilometrejä, kun poika sanoi asuvansa talossa, jonka pihaan he tulivat. Talo oli vihreä ja suuri. Pihalla oli kallio ja vähän matkan päässä pihakoivuja ja hieman kauempana pieni metsä. Poika ohjasi tytön sisälle ja esitteli omille vanhemmilleen.
Tuli talvi ja lumihiutaleet leijailivat maahan. Poika otti tyttöä kädestä kiinni ja kysyi tyttöä vaimokseen.Tietysti tulen vastasi tyttö ja sulkeutui pojan lämpimään syliin, kädet hyväilivät selkää ja he suutelivat.
Keväällä hääkellot soivat ja he olivat onnellisia.
Tuli kesä, joka toi lisäystä heidän yhteiseloon, pienen pojan. Kolmen vuoden päästä heillä oli kaksi lasta, poika ja tyttö.
Mies ei enää viihtynytkään kotona vaan alkoi iltaisin käydä kavereiden luona. Tyttö tuli surulliseksi ja itki iltaisin. Menettäisikö hän ”satuprinssinsä”, ei niin ei saa käydä hän ajatteli.
Vuosia eteenpäin mentäessä mies oli alkanut käyttämään alkoholia, ensin vähän joskus silloin tällöin. Myöhemmin yhä enemmän ja enemmän. Hänestä tuli ilkeä perheelleen. Vaimoaan hän alkoi pahoinpidellä, jopa niin, että vaimo joutui viikoksi sairaalaan. Nyt tyttö tiesi ettei niin voinut jatkua.
Kauniina kesäisenä päivänä he seisoivat tuomarin edessä, joka myönsi avioeron. Vaimolle jäi lapset, mutta miehen ”satuprinssin” oli maksettava elatusmaksu. Se ei ollut helppoa, koska hänet oli erotettu työstään alkoholin käytöln vuoksi.
Alkoholin käyttö johti sydänvikaan ja kolmen kuukauden kuluttua erosta sydänkohtaukseen. Kovana pakkasaamuna kotinurkilta löytyi jäykkä ruumis. Poika olisi halunnut aloittaa perheensä kanssa kaiken alusta, mutta ei ehtinyt. Suremaan jäivät vaimo ja lapset, kun miehen vanhemmat olivat jo kuolleet.
Eniten poika ikävöi isäänsä, mutta unohti pian kuitenkin isänsä kokonaan, sillä hänellä ei ollut paljoa kauniita muistoja ilkeästä isästään, joka kaikin tavoin oli tuottanut pojan äidille tuskaa ja ikävää.
Vaimon, pojan ja tyttären elämä oli katkeraa ja ohdakkeista, mutta lapsista varttui hyvät työntekijät yhteiskuntaan.
30.1.1973
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)